ALALUOKKIEN OPPILAIDEN SUORIUTUMINEN KANSALLISISSA JA KANSAINVÄLISISSÄ OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTITUTKIMUKSISSA

syksyllä 2002

Tämän jälkeen Niemi etsii saaduista tuloksista erilaisten muuttujien korrelaatiota. Ensinnäkin tulokset osoittivat tyttöjen menestyvän kokeessa poikia paremmin, ainoastaan geometrian alueella pojat ylittivät tytöt. Suomenkieliset menestyivät ruotsinkielisiä paremmin. Lapin läänin oppilaat menestyivät valtakunnallisesti parhaiten ja ahvenanmaalaiset heikoiten. Kaupungeissa oppilaat menestyivät maaseudun oppilaita paremmin ja heikoimmat tulokset saatiin taajamien oppilailta. Oppikirjalla, kouluviihtyvyydellä ja koulukiusaamisella oli myös vaikutusta kokeessa menestymiseen. Menestyminen äidinkielenkokeessa oli yhteydessä matematiikan kokeessa menestymiseen. Lisäksi opettajan koulutuksella oli yhteyttä koetuloksiin. Useimmat kokeessa saadut tulokset eivät kuitenkaan ole tilastollisesti merkittäviä. Muutamia harvoja tutkimuksen esiin tuomia eroja Niemi pyrkii selittämään.

Suomen- ja ruotsinkielisten oppilaiden koetulosten eroja Niemi selittää opetusten erilaisilla painotuksilla. Samoin perustein hän pitää ymmärrettävinä ahvenanmaalaisten keskimääräistä heikompia tuloksia, joihin saattaa Niemen mukaan lisäksi vaikuttaa Ahvenanmaan oma opetussuunnitelma omine painotuksineen, erilainen arvosteluasteikko ja ruotsalainen opetusmateriaali. Vaikka Niemi vetoaa Ahvenanmaan oman opetussuunnitelman erilaisiin painotuksiin, hän ei kuitenkaan erittele niitä tehtävätyypeittäin, vaikka tekee sen tyttöjen ja poikien tulosten kohdalla. Toisaalta ahvenanmaalaisten oppilaiden otos oli niin pieni (14 oppilasta), että sen perusteella kvantitatiivinen tulosten tulkinta ei ole luotettavaa.

Tuloksia tarkastellessaan Niemi havaitsee yhteyden kokeessa menestymisen ja koulussa käytetyn oppikirjan välillä, tämän hän selittää sillä, että oppikirjalla on matematiikan opetuksessa merkittävä asema. Tätäkään tulosta Niemi ei erittele tehtävätyyppien mukaan, vaikka oppikirjathan on tehty saman opetussuunnitelman mukaan, joten niittenkin välisissä eroissa on kyse lähinnä vain painotuseroista.

Niemen tulkinnat matematiikan kokeen tuloksista tuntuu melko tarkoitushakuisilta, vaikka ne osin ovatkin perusteltuja. Hän yrittää aivan selvästi nähdä tulokset ehkä positiivisemmin kuin pitäisi. Niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin suomalaisten oppilaiden suorituserot olivat pieniä: kolmas kansainvälinen matematiikka- ja luonnontiedetutkimus osoitti, että sekä erittäin heikkojen mutta myös huippuosaajien määrä Suomessa oli pieni. Tätä Suomessa ihanteena pidettyä tasa-arvoa Niemi yrittää entisestään korostaa selittämällä tutkimuksen esiin nostamat erot tyhjiksi.

Tulosten osoittama tasa-arvoisuus on linjassa vuoden 1994 Peruskoulun opetussuunnitelman perusteiden kanssa, sillä siinä tuodaan painokkaasti esiin, että ”kaikille oppilaille tarjotaan mahdollisuus hankkia peruskoulun aikana sellaiset matemaattiset perustiedot ja –taidot, jotka luovat pohjaa jatko-opinnoille --”. Itseäni ainakin ihmetytti Suomen ruotsinkielisen väestön keskimääräistä heikompi suoriutuminen. Toisaalta tuloksista ilmeni mielenkiintoinen yhteys äidinkielessä ja matematiikassa menestymisen välillä, jonka olisi uskonut herättävän myös Niemen mielenkiinnon spekulointiin, mutta sehän ei olisi tasa-arvoa! Niemi mainitsee myös ohimennen, että suomalaiset oppilaat hallitsivat parhaiten erilaiset laskutavat mutta heikoiten soveltavan matematiikan tehtävät. Minun mielestäni on huolestuttavaa, etteivät suomalaiset osaa soveltaa laskutaitojaan. Toisaalta tämäkin tulos on opetussuunnitelman kanssa linjassa, sillä opetussuunnitelmahan pyrkii takaamaan kaikille riittävät matematiikan taidot jatko-opintoja varten. Peruskoulun suomilla matematiikan taidoilla ehkä menestytään hyvin jatko-opinnoissa, mutta soveltaminen jää toissijaiseksi. Opetussuunnitelman alussa mainitaan kyllä, että ”matematiikka tarjoaa välineitä -- käytännön ja tieteellisten ongelmien ratkaisemiseen”. Käytäntö on unohtunut!

Mutta kyllä tutkimuksessa ilmenee myös tärkeitä ja huolestuttavia asioita. Nimittäin kansallinen matematiikan koe osoitti, että koulussa viihtymisellä oli yhteys kokeessa menestymiseen ja että koulukiusatut saivat keskimäärin yli kymmenen prosenttia tuloksia kuin ne joita ei kiusattu. Tämä osoittaa mielestäni selkeästi sen, että koulukiusaaminen on ongelma, jonka hoitoon ei riitä hyssyttely: ”ainahan kiusaamista on ollut…” Se vaikuttaa oppimistuloksiin – keskimäärin kymmenen prosenttia!

Vaikka Niemi yrittääkin luoda Suomesta kuvaa tasa-arvoisena yhteiskuntana, hänkin kiinnittää huomionsa erääseen koulutuksellista tasa-arvoa uhkaavaan seikkaan. Tutkimustulokset nimittäin osoittivat, että pojat saavat lukuvuositodistukseen parempia matematiikanarvosanoja kuin tytöt, mutta vastaavasti tytöt menestyivät paremmin matematiikankokeessa. Todella huolestuttavaa! Vieläkö opettajat ajattelevat, etteivät tytöt osaa matematiikkaa? Osaavatko opettajat itse laskea, esimerkiksi koetuloksia? Toki minä ymmärrän, etteivät koetulosten ja arvosanojen välttämättä tarvitsekaan olla yksi ja sama; kuluuhan todistusarvosanaan myös tuntiaktiivisuus ja asenteet. Tutkimustulostenkin valossa poikien asenteet matematiikkaa kohtaan olivat positiivisemmat kuin tyttöjen, pojat luottivat itseensä enemmän matematiikan osaajina. Mistä tämä johtuu?

Opetussuunnitelmakin toteaa, että matematiikka herättää ihmisissä usein vahvoja tunteita. Se osaltaan selittää sitä, että myös opettajalla on tärkeä merkitys oppilaiden suhtautumisessa matematiikkaan, mitä Niemen tutkimuskin osoitti. Niemi havaitsi tutkimuksessaan, että kansakoulunopettajan tutkinnon suorittaneiden opettajien oppilaat menestyivät parhaiten. Minusta on huolestuttavaa, että kansakoulun opettajat, jotka ovat kohta kaikki jo eläkkeellä menestyivät nuoria peruskoulun opettajia paremmin matematiikanopettajina. Olisiko tässä viesti opettajankoulutuslaitoksille?

LÄHDE
Niemi, E. K. 2001. Perusopetuksen matematiikan oppimistulosten kansallinen arviointi 6. vuosiluokalla vuonna 2000. Opetushallitus. Helsinki. http://www.maol.fi/frames/dimensio/D3kansio/pemoa.htm